Yhteystiedot Jäsensivut

Ajankohtaista

Teräsrakenneyhdistys julkaisee kiinnostavia alan uutisia sekä ajankohtaista tietoa omien jäsenyritystensä innovaatioista teräsrakenneteollisuuden alalla. Tapahtumakalenterimme kokoaa alan keskeiset tapahtumat sekä koulutukset.

Teräsrakenneyhdistys ry täyttää tänä vuonna 50 vuotta

Timo Koivisto (timo.koivisto a rakennusteollisuus.fi), 4.1.2021

Teräsrakenneyhdistys perustettiin vuonna 1971 materiaalivalmistajien ja konepajojen toimintaympäristön tehostamiseksi. Nyt yhdistyksestä on muodostunut materiaalivalmistajien, konepajojen, suunnittelijoiden ja pinnoittajien yhteistyöelin. Toiminnassa on mukana myös terästä ja muita metalleja rakentamisessa hyödyntäviä ja käyttäviä yrityksiä ja yhteisöjä. Teräsrakenneyhdistys edistää metallirakenteiden käyttöä tiedottamalla ja markkinoimalla sekä vauhdittamalla alan tutkimus- ja kehitystyötä ja koulutusta. Toimintaympäristön kannalta tärkeää on vaikuttaminen kotimaiseen ja EU-tason päätöksentekoon. Yhdistyksen 50 toimintavuoden aikana metallirakenteet ovat nousseet merkittäväksi jokapäiväiseksi osaksi rakennettua ympäristöämme.

Tulemme juhlistamaan kuluvan vuoden aikana 50-vuotista taivaltamme tapahtumien ja julkaisujen yhteydessä

Teräsrakenneyhdistyksen 50-vuotisjuhlajulkaisu

kansi50


TRY esittely 2021
TRY esittely 2021
1011 KB, päivitetty 6.5.2021


Takaisin

Tutustu TRY:n historiaan klikkaamalla julkaisua

kansi50 kansi40