Yhteystiedot Jäsensivut

Kehdosta kehtoon vai kehdosta hautaan?

Edeltäjäni siirsi minulle viestikapulan lennosta. Suuret kiitokset Teräsrakenneyhdistyksen testamentista ja hyvin hoidetusta työstä. Tosin näyttää siltä, että ongelmat tässä maailmassa ovat tulleet jäädäkseen, vaikka niitä kuinka hyvin hoitaisi. Maailmanlaajuinen pandemia on vaikuttanut meidän kaikkien elämään muuttaen työelämän säännöt ylösalaisin. Puhutaan ”uudesta normaalista”, mutta mitä se vanha normaali olikaan? Oliko se sosiaalisia tapaamisia, matkustamista, juhlimista tai vain muuten normaalia elämää?

Yksi asia, mitä ei pahinkaan epidemia saa muuttumaan, on alati voimistuva keskustelu ilmastonmuutoksesta, hiilijalanjäljestä, elinkaaresta ja kierrätyksestä. Otsikon alussa viittaan cradle-to-cradle termiin, jonka kehitti amerikkalainen arkkitehti William McDonough yhdessä saksalaisen kemistin Michael Braungartin kanssa parikymmentä vuotta sitten. Yksinkertaisesti se tarkoittaa, että annetaan tuotteelle uusi elämä käyttämällä se yhä uudestaan eri tavoilla. Toinen hyvin samatyyppinen termi on cradle-to-grave, mikä tarkoittaa myöskin kierrätystä. Kehdosta hautaan -termin mukaisesti tuotetta käytetään uudestaan ja uudestaan, kunnes sen laatu heikkenee niin, että lopuksi siitä tulee käyttökelvotonta. Muovipullo on tästä hyvä esimerkki. Teräs on siitä hyvä tuote, että siitä voi valmistaa yhä uudelleen vaikkapa samanlaisen I-palkin kuin syntyi hyödynnettäessä materiaalia ensimmäistä kertaa tai hyödyntää materiaalia myös esimerkiksi hernekeittotölkin tai vaikkapa uuden pesukoneen teossa. Toisin sanoen teräkselle annetaan uusi elämä kehdossa yhä uudelleen. Teräkseen ei siis sovi termi cradle-to-gate, jonka mukaan tuotteen tai materiaalin elämä loppuu jo tehtaan portille. 

Maankäyttö- ja rakennuslaki on uudistumassa, ja siihen ollaan lisäämässä rakennusten vähähiilisyyden arviointimenetelmä. Ymmärtääkseni tämän tyyppisessä lainsäädännössä on tarkoituksena säätää ohjeistus, jossa eri näkökulmat on otettu puolueettomasti huomioon. Hallitusohjelmassakin todetaan ”jatketaan vähähiilisen rakentamisen tiekartan toimeenpanoa ja kehitetään rakennuksen elinkaaren aikaiseen hiilijalanjälkeen perustuvaa säädösohjausta. Tehostetaan materiaalien kierrätystä ja kiertotaloutta rakennusalalla.”

Tässäpä ilouutinen teräkselle! Mutta Ympäristöministeriössä suunniteltu laskentamalli ei kuitenkaan hyödynnä malmipohjaisen teräksen potentiaalia tulevaisuuden raaka-aineena, kun se ei ota huomioon teräksen kierrätettävyyttä ja eikä elinkaariajattelua. Materiaalien sisältämän hiilen arviointi pitäisi perustua luotettaviin tietoihin, jotka on johdettu käyttämällä elinkaariarviointia standardien kuten esimerkiksi EN 15978 mukaisesti. Terästeollisuus käyttää kaikkien elinkaarivaiheiden mukaista arviointia. Tässä on selkeästi ero verrattuna moniin materiaaleihin, jotka sisältävät vain osia näistä elinkaarivaiheista eli perustuvat ajatteluun, jossa tuote matkaa kehdosta vain tehtaan portille asti. Harvoja materiaaleja voidaan kierrättää ja käyttää uudestaan lähes sataprosenttisesti. Sata vuotta sitten teräs mullisti koko rakennetun ympäristön. Paluusta materiaaleihin, jotka teräs korvasi silloin kestävänä materiaalina voisi joku suhtautua jopa skeptisesti. Annetaan tulevaisuudessakin teräkselle uusi elämä kehdosta kehtoon ilman materiaalien vastakkainasettelua.

Timo Koivisto, Päätoimittaja


Teksti on julkaistu alunperin Teräsrakenne-lehden 4/2021 numerossa 11.12.2020